Toiminta-ajatus

Runttimäen Maastoliikuntakeskus ry:n yhdistysrekisteriin merkityissä säännöissä sen tarkoituksena on edistää, kehittää ja tukea liikuntaharrastusta sekä toimia kaiken ikäisten liikuntapaikkana. Toiminta on luokiteltu verohallinnon verotuspäätöksellä yleishyödylliseksi yhteisöksi (Y-1708779-8).

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys huolehtii harjoitus- ja liikuntamahdollisuuksien järjestämiseksi eri ikäryhmille. Rakentaa ja edelleen kehittää hallinnassaan olevaa liikunta-aluetta. Toimintansa tukemiseksi yhdistys ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.

Liikuntakeskuksen ylläpito ja ratojen kunnossapito on täysin talkootyön varassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikki asiat eivät välttämättä tule ajoissa suoritettua. Kausiluonteisesti hoidettavien toimintojen kirjo on yllättävän laaja ja monipuolinen. Pyrimme kuitenkin siihen, että välttämättömät ratojen kunnossapitoon liittyvät asiat tulisivat hoidetuksi.

Liikuntakeskuksella ja Jämsän kaupungilla on yhteistyösopimus liikuntakeskuksen hoitamiseen liittyen. Ilman tämän sopimuksen jatkuvaa voimassaoloa on todennäköistä, että toimintamme vaikeutuisi huomattavasti. Jämsän kaupunki on kuitenkin suhtautunut liikuntakeskuksen toimintaan myönteisellä tavalla, jonka vastapainoksi liikuntakeskus on valmis tuottamaan liikuntapalveluja. Mänttä-Vilppulan liikuntatoimi on myös mukana tässä yhteistyössä.